Metsän verotuksessa huomioitava myös muut käyttömuodot kuin puuntuotanto
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston
puheenjohtajan, kansanedustaja Sampsa Kataja ehdotti 10.2 metsämaksua tai –veroa
metsäomaisuudelle. Katajan ehdotuksessa veroa maksettaisiin
vain metsän omistamisesta, mikä toisi sen lähelle pinta-alakohtaisesti
määräytynyttä vanhaa metsätilan veroa.
Sampsa Kataja
toteaakin suoraan, että vero palvelisi metsäteollisuuden etua ja kaiketi myös
toisi tasaisemman ja muuttumattomaman verokertymävirran valtiolle.
Metsäteollisuuden toivoma veron vaikutus
metsänomistajiin olisi se, että he myisivät metsäteollisuudelle puuta, jotta
saisivat lisätuloja maksaakseen vuosittaisen veron valtiolle. Katajan ehdotus
siis kurittaisi suomalaista metsänomistajaa, joka ei myy puitansa
metsäteollisuudelle.
Käytöstä
poistettu pinta-alaperusteinen vero ja Katajan ehdotus muistuttavat sitä
aiempien vuosikymmenien suomalaisen metsäpolitiikan opinkappaletta, että
tärkeintä on turvata mahdollisimman suuri ja vakaa puuntuotanto
metsäteollisuudelle välittämättä niistä kustannuksista ja
valinnanvapaudenrajoituksista, joita tämä politiikka aiheuttaa
metsänomistajille. Esimerkiksi aikaisempien metsänhoito-ohjeiden ja metsälakien
taustalla olevat metsien hoidon optimaaliset kiertoajat valittiin sen
perusteella, että puuston tuotanto piti maksimoida, mikä on
taloustieteellisesti virheellinen lähestymistapa. On tiedossa, että tällaisilla
taloustieteellisillä lähestymistavoilla on aiheutettu suomalaisille
metsänomistajille huomattavia tappioita vuosikymmeniä metsäteollisuuden etujen tähden.
Opinkappaleen toinen suuri erehdys on se, että se olettaa
hyvin yksisilmäisesti metsänomistajien hakevan metsästä vain taloudellista
arvoa. Kuitenkin tutkitusti moni
suomalainen kannattaa metsien monikäyttöä; metsienhakkuun rinnalla metsänomistajat arvostavat
marjastus-, sienestys- ja muita virkistysmahdollisuuksia sekä metsissä esiintyvää
monimuotoista lajikirjoa.
Sampsa Katajan veroehdotus veisi
toteutuessaan suomalaista metsäpolitiikan takaisin Kekkosen aikaan, jolloin
metsänomistajaa kohdeltiin holtottavana hallintoalamaisena. Hallintoalamaisen
ainoa tehtävä oli tarjota metsäteollisuudelle vakaasti ja halvalla puuta riippumatta siitä, millaisia
tappioita näistä toimista syntyi hänelle itselleen ja miten muuten hän halusi metsäänsä käyttää.
Veroa pitäisi kantaa puun myynnistä tuotettavista voitoista, kuten muistakin rahan transaktioista. Eikä metsän arvoa pitäisi todellakaan mitata puun myyntiarvon mukaan. Kehtaavat pakottaa myymään silloin kun puu on halpaa, kartellinsa kanssa joka ulottuu hallintorakenteisiin asti.
Yhtä käsittämätöntä riistoa tuo on kuin kiinteistöverokin, nyt kun yksityistetään vesi- ja sähkölaitoksia, sekä tienhoitoa ja sen maksuja. Veron vastikkeeksi ei siis saa mitään muuta kuin hymynaaman vihkoon. Kunnille ei enää kerry kuluja joita peittää verottamalla ihmistä – tarkastajatkin laskuttavat toimistaan ja investointiavustuksista peritään korkoa.
Välillä tuntuu että maksamme turhasta, naminami.
Ilmoita asiaton viesti
Huomioidaanhan verotuksessa metsänuudistamisen kustannukset 19% arviolla, joka on osoittautunut liian pieneksi. Mutta oikeaahan se myöhemmin verotuksessa todellisten kustannusten kautta, kun vain puun myyjä muistaa vähentää kaikki kulut.
Metsälain muutokset on askel oikeaan suuntaan.
Eniten pelkään, ettei kaikelle hoidetulle metsävarannolle ole käyttöä, joten virkistys arvoja arvostavat voinevat olla huoleti.
Toki aivan luonnonvaraisia metsälöitä soisin olevan enemmänkin.
Ilmoita asiaton viesti
Metsän kasvatuksessa verotuksen arvaamattomat muutokset aiheuttavat ongelmia, koska kasvatusaika on kymmeniä vuosia ja hallituskaudet ovat neljä vuotta. Erilaisten puiden merkitystä kasvatuksessa ei voida ennustaa edes kohtuullisella tarkkuudella.
Ilmoita asiaton viesti