Veikka Mattila Etsin totuutta, hyvyyttä ja kauneutta.

Älä lyö lyötyä

Monelle suomalaiselle Talvivaaran hallitsemattomat ympäristöongelmat ovat henkilöityneet Pekka Perään, joka onkin Talvivaara-kaivoshankkeen "isä". Hänestä on tullut laajan yleisön sylkikuppi, jota syytetään Sotkamon ja Kainuun matkailun tuhoamisesta, lähivesistöjen muuttamisesta elottomiksi, Kuopion ja Oulun asukkaiden juomavesien saastuttamisesta ja vaikka mistä muusta.

Syytökset sinänsä eivät ole tuulesta temmattuja. Talvivaaran on toiminnasta on seurannut hyvin monenlaisia ympäristövahinkoja ja laiminlyöntejä biuliotusprosessin hallinnassa on varmasti esiintynyt. Lisäksi Talvivaaran YVA-selvityksen teki jäävi konsultti ja paikallisen ELY-keskuksen toiminnassa on esiintynyt monia kummallisuuksia, mistä syystä monella virkamiehellä on korvat punaisena häpeästä. Niin ikään närkästystä herättää se, että suomalaisten eläkeyhtiöiden varoja, jotka on kerätty viime kädessä tavallisilta kansalaisilta, on pumpattu yhtiöön, jota voi hyvin perustein pitää konkurssikypsänä.

Näiden asioiden valossa ei ole ihme, että syyttäjä on nostanut syytteen Pekka Perää ja kolmea muuta keskeistä talvivaaralaista vastaan törkeästä ympäristön turmelemisesta. Moni on tässä vaiheessa myhäillyt, että rötösherra saa vain ansionsa mukaan ja toivoo Perän joutuvan linnaan. On kaikille osapuolille hyvä, että Talvivaaran tapaus ja sen johtomiesten syyllisyys ja vastuut selvitetään perusteellisesti oikeudessa.

Kuitenkin Pekka Perän vihaaminen on saanut epäterveitä mittasuhteita. Monelle hän edustaa kautta aikojen Suomen suurinta ympäristön raiskaajaa ja tuhoajaa, itse pimeyden valtakunnan edustajaa. Toisin sanoen Pekka Perästä ei ole enää ihminen, vaan hänestä on tehty epäinhimillinen hirviö, joka jopa haluttaisiin viedä saunan taakse...

Näin ajattelevat unohtavat vanhan ja hyvän suomalaisen sanonnon: "Älä lyö lyötyä." Pekka Perän olemuksesta paistaa läpi se, että mies on elänyt jatkuvassa kiirastulessa monia vuosia ja hän on uupunut, pettynyt ja epätoivoinen. Syyte törkeästä ympäristön turmelemisesta painaa häntä varmasti raskaana, sillä siitä tuomion saaminen veisi hänet linnaan. On eri asia vaatia oikeutta kuin lyödä  jo lyötyä miestä armottomasti puheilla, joissa häneltä riistetään ihmisarvo. Kukaan meistä ei ole niin hyvä, että sen voisi tehdä.

 

 

 

 


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Varmaan tuossa painaa Pekka Perää myös se, että ainoastaan häntä ja muuta Talvivaaran johtoa syytetään. Minusta kyseinen ELY-keskus on syyllinen myös, sekä vastuussa ollut/olleet ministeri(t), jotka antoivat tilanteen jatkua, vaikka jatkuvat ongelmat olivat hyvin tiedossa.

Jos kun kaikki vastuussa olevat saisivat "ansionsa mukaan", se varmaan helpottaisi syyllisyystaakan kantamista. Toivottavasti saisivat.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Täysin normaalia kepulaista (Lehtomäki) sekä vihreää (Niinistö) toimintaa tämä syyllistäminen. Kaiken takana ovat siis kepulainen ja vihreä ympäristöministeri, jotka varsinaisesti ovat vastuussa, mutta jotka eivät mitään vastuuta ota osakseen. Heidän alaisensa eri tasoillaan ovat tehneet omat töppäilynsä, joista nyt eivät joudu mihinkään vastuuseen.

Nyt saa aivan valtavasti töitä tehnyt ja hirveät paineet kantanut Pekka Perä syytteet niskaansa ja varsinaiset tekijät väistyvät takaoikealle katsomaan, kun pienet rattaat, joskin johonkin syylliset, saavat kantaa kaiken vastuun taakan.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Onhan nyt annettu selvä merkki, älä yritä Suomessa ja jos jotakin keksit yritä ujuttaa se mahdollisemman kauas, sillä ei ole takuita , että Putininolandiassa selviäisit helpommalla noissa lupa-asioissa ja joku oligarkki saattaisi haukata siivun joka tapauksessa.

Käyttäjän ArttuManninen kuva
Arttu Manninen

Kainuun korpiin on tehty kolme suurta investointia: Kajaanin linna Ruotsin kuninkaan määräyksestä; Neuvostoarmeijan hyökkäys Talvisodassa ja Talvivaaran kaivos nykyaikana. Jokainen näistä on ollut iso ponnistus. Suomen valtio ei ole paljoakaan ollut Kainuusta kiinnostunut. Arvostan Pekka Perän yritystä luoda hyvinvointia sinne, missä sillä ei näytä kovin hyviä luonnollisia edellytyksiä olevan.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Omissa Talvivaaraan liittyvissä blogeissani en ole lyönyt lyötyä eikä se olekaan tarpeen. Alkuinnostuksen jälkeen pikku hiljaa selvisi, ettei prosessi kertakaikkiaan toimi Suomen ilmastossa. Myös alkumarkkinointi ("bio"liuotus ja "suljettu kierto") tyssäsi viimeistään siihen kun ruvettiin puhumaan "purkuputkesta" Nuasjärveen tai jopa Oulujärveen. Ennustan, ettei Talvivaaraa enää ole olemassa kolmen vuoden kuluttua ja tärkein kysymys kuuluu: mitä sen jälkeen?

Pekka Perälle suuri kiitos siitä, että toi tänne miljardikaupalla investointeja! Myös alasajo ja jälkihoito tulee tarjoamaan paljon työtä. Harmi kun ei onnistunut, mutta (kuten tunnettu) yritystoimintaan liittyy aina myös riski. Oma ehdotukseni on, että Talvivaaran valtavalla teollisuuskentällä rakennetaan uuden sukupolven biosellutehdas, Metsä-Groupin tulevan Äänekosken tehtaan malliin. Perustelut ovat tässä:

- keskeinen sijainti (Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun metsät)
- valmis infra (uusi junarata ja hyvät tieyhteydet)
- valmiit toimisto- ja toimitilat paikan päällä
- laaja ja edullinen kenttä teollisuuskäyttöön (valtavien maanmassojen tasoituksella)
- ELY-keskuksen 31 miljoonan takuusumman käyttö uuden teollisuusalueen maisemointiin
- riittävän kaukana Äänekosken tulevasta biosellutehtaasta
- Suomen metsien kasvu jatkuu edelleen voimakkaana

P.S. Tässä ensimmäinen Talvivaara-blogini, jossa olin vielä varsin optimistinen: http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/92392-talvi...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suuren yleisön piirissä varmaan vallitsee lynkkausmieliala - ei niinkään siksi, että valtaosaltaan kaukana Kainuusta asusteleva "suuri yleisö" niinkään olisi niistä päästöistä huolissaan kuin siksi, että tämä palvelee perisuomalaista herravihaa.

Pekka Perä on ollut vakuuttunut kehittelemänsä prosessin toimivuudesta ja koko Talvivaaran kaivoksen toiminnassa oloajan hän on toiminut viranomaisten antamien lupien pohjalta. Hänen eikä kenenkään muunkaan johtomiehen tarkoituksena ei ole ollut ympäristön pilaaminen, vaan koko ajan on pyritty estämään sellaisen tapahtuminen.

Jos käy ilmi, että jotain päästöihin liittyvää on tarkoituksellisesti salattu viranomaisilta, niin siltä osin syyte saattaisi olla perusteltu. Mutta jos näin ei ole asian laita, niin katseet pitäisi kääntää viranomaisiin päin. Toisaalta on myös muistettava, että monenlaisia katastrofeja ja ongelmia voi tapahtua ilman, että tarkoitushakuisesti aina pitäisi alkaa etsiä syyllistä rikosoikeudellisessa mielessä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"koko Talvivaaran kaivoksen toiminnassa oloajan hän on toiminut viranomaisten antamien lupien pohjalta."

"lupien pohjalta", taidat olla vitsikäs. Talvivaara on ylittänyt lupaehtoja jatkuvasti ja koko kaivos oli rakennettu heikolle pohjalle ja on tuottanut vain tappiota josta Suomen valtion osuus on yli 200 miljoonaa sekä tulevat puhdistuskulut.

Toimituksen poiminnat