Veikka Mattila Etsin totuutta, hyvyyttä ja kauneutta.

Ahneuteen perustuva talousjärjestelmämme tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa

Useimmat suomalaiset kyllä tietävät ylimalkaisesti, mitä ahneus on, mutta yritän silti määritellä sitä omalla vajavaisella tavallani: Ahneus on kyltymätän halua saada itselleen enemmän rahaa, ravintoa, omaisuutta jne. kuin mitä kunkin aitojen tarpeiden tyydyttäminen oikeasti vaatii. Ahneus on myös sitä, että pyritään täyttäämään omia turhia ja keksittyjä tarpeita tai luomaan itselleen uusia turhia sellaisia. Kaikista tutuin ahneuden määritelmä on ihmisille on se, että joku himoaa ja haalii asiaa yhä enemmän tyytymättä mihinkään kohtuulliseen määrään sitä tai että joku haluaa kuluttaa asiaa tai asioita vailla mitään ajatusta kohtuullisuudesta.

Olen itse havainnut itsessäni vallitsevan usein tämän salakavalan vitsauksen ja sen myös näkyvän kaikkialla Suomessa, länsimaissa ja koko ihmiskunnassa. Aloitetaan sen paljastaminen kuitenkin paikalliselta kotimaan tasolta:Monille irtisanotuille suomalaisille on tullut tutuksi pörssiyrityksissä kaiken uhraaminen osakkeenomistajien edun tähden ja samalla johdon palkitseminen erilaisilla muhkeilla ja lihavilla optioilla ja bonusjärjestelmillä pörssikurssin hilaamiseksi ylös. Osana pörssikurssien hilaamistouhuja ylös ovat olleet mittavat, jopa tuhansien ihmisten irtisanomisiin johtavat yt-neuvottelut. Jos ennen pörssiyritys vähensi väkeään, kun se teki tappiota, nykyään se vähentää väkeänsä, kun se tekee voittoa. Pieni voitto% ei ole enää riittävä johdolle, vaan se johtaa entistä useammin väenvähennyksiin.

Siirrytään seuraavaksi tarkastelemaan ahneutta kansalliselle ja kansainväliselle tasolle. Iltalehden tietojen mukaan Stora Enso Oy maksoi Suomeen veroja vuonna 2010 vain 15 176, 05 euroa 817 miljoonan euron emoyhtiön tuloksesta.  Niin ikään Yhdysvalloissa vuonna 2009 1470 yli miljoonan ansaitsevan nettovero oli käytännössä 0 % ja lisäksi vuonna 2012 26 yhdysvaltalaista suuryritystä maksoi voitoistaan 0% tai alle sen, jolloin itse asiassa nettosivat veronpalautuksia valtiolta. Esimerkiksi lentokonevalmistaja Boieing teki voittoa 5,9 miljardia vuonna 2013 ja sai samaan aikaan veronpalautuksia Yhdysvaltojen liittovaltiolta 199 dollaria miljoonaa dollaria. (Maalaisjärjellä voi ihmetellä, miten yritys ei maksa vuosikymmeneen mitään veroja liittovaltiolle, mutta saa silti  veronpalautuksia valtiolta.) Ylipäätänsä suurin osa kynnelle kykynevistä suuryrityksistä pyrkii agressiivisella verosuunnittelulla ja kierrättämällä varojaan kansainvälisissä veroparatiiseissa (lue veroparasiiteissa) alentamaan veroprosenttinsa mahdollisimman lähelle 0:aa.

Entäpä kansainvälisten finanssimarkkinoiden ahneus? Investointipankkitoiminnan ytimessä jyllää raaka ahneus, joka saa investoinpankkiirit ottamaan valtavia riskejä ja keinottelemaan asuntolainoillam valuuttakursseilla, johdannaisilla yms. Varsinkin suurimpien investointipankkien työntekijät tietävät, että he voivat ottaa valtavia riskejä ja riskin toteutuessa maksattaa tappionsa veronmaksajilla. Länsimaissa tavalliset veronmaksajat ovatkin saaneet kouriintuntuvasti kokea investointipankkiirien ahneuden seuraukset, kun valtiot ovat lapioineet satoja miljardeja veronmaksajien rahaa pankkien pelastamiseksi samaan aikaan kun valtio ovat leikanneet muualta menojaan. Kaiken tämän on vielä kruunannut konkurssikypsien pankkien johdon palkitseminen erilaisilla bonusjärjestelmillä.

Koko ihmiskunnan tasolla ahneus tulee näkyviin esimerkiksi siinä, että kaikki melkeinpä kaikki maat pyrkivät kasvattamaan talouttansa ilman, että  maat ovat määrittelleet enimmäistason, jota suuremmaksi kansantalouden ei tarvitse enää kasvaa. Pauli Vaahteran mukaan esimerkiksi Suomessa eläketurva perustuu olettamukseen reaalipalkkojen vuosittaisesta noususta 1,75 % vuosikymmeniä eteenpäin. Se tarkoittaisi kaiken nykyisen kulutuksen kolminkertaistumista 60 vuoden aikana, mikä on mahdottomuus. Näiden lukujen mahdottomuuden paljastaa jo se, että ihmisten fysiologia asettaa monen hyödykkeen kuluttamiselle. Vai kuinka moni voi nelinkertaistaa syömänsä kalorimäärän tai viisinkertaistaa alkoholin kulutuksensa ilman, että kroppa sanoo riks, raks ja poks? Rajaton talouskasvu onkin talousjärjestelmämme yksi suurimmista valheista.

Niin ikään ilmastonmuutoksen perimmäisin syy on ihmiskunnan ahneudessa. Länsimaat saivat ensimmäisenä kokea teollistumisen ja valtavan talouskasvun hedelmät, jonka sivutuotteena fossiilisten polttoaineden käyttö on vapauttanut 200 vuoden aikana ilmakehään valtavan määrän hiilidioksidia. Länsimaiden vanavedessä muut maat haluavat saavuttaa samanlaisen elintason, mikä on johtanut siihen, että ihmiskunta kuluttaa joka vuosi yhä aikaisemmin loppuun vuosittaiset maapallon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat ja loppuvuoden ajan ihmiskunta syö aiemmilta vuosilta kertynyttä ”luonnon pääomaa”.

Nykyinen talousjärjestelmä, jonka koneistoa viime kädessä liikuttaa sokea ahneus, ei voi tulla kestämään pitemmän päälle. Sokean ahneuden ajama talousjärjestelmä on ajamassa ihmiskuntaa kuilun partaalle. Nykyinen talousjärjestelmää ohjaava ahneus tulee luomaan aivan varmasti uusia uusia valtavia kuplia finassimarkkinoilla ja  vuoden 2008 finanssikriisi oli vain lastenleikkiä osaan niihin verrattuna. Lisäksi talousjärjestelmää perimmäisenä voimana ohjaava ihmiskunnan ahneus on saanut aikaan ilmastonmuutoksen, käynnissä olevan valtavan lajien sukupuuttoaallon ja monien ekosysteemien romahtamisen, ja jos nykyinen sokeaan ahneuteen perustuva talousjärjestelmämme saa jatkaa toimintaansa, se tulee ajamaan ihmiskunnan valtaviin keskinäisiin ilmasto- ja luonnonvarasotiin.
 

*******************************************************************************************'

Kirjoittaja taistelee oman ahneutensa kanssa ja uskoo jonakin päivänä selättävänsä sen.

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Köyhältä puuttuu paljon, mutta ahneelta puuttuu kaikki.

Käyttäjän KrisHyry kuva
Kristiina Hyryläinen

Juuri näin...Ahneus saa "laillista" tukea kapitalismin valuvioista: yhtiöjärjestyksistä, kilpailusäännöksistä, immateriaalioikeuksista ja liikesalaisuuksista. Nämä etuoikeudet kiihdyttävät talouskilpailua ja keskittyminen johtaa yhä vakavampiin seuraamuksiin niin ihmisille kuin luonnollekin.
Suosittelen...
Matti Hyryläinen: http://kirjoituksiataloudesta.blogspot.fi/

Erkko Korppaanmäki

Bloggajan kuvassa näkyvä tiilirakennus ei ole "aito tarve". Eikä silmälasit. Eikä nettiyhteystietokone, jolla blogisi kirjoitit. Vähemmälläkin säilyy hengissä. Vaikutat sokealta omalle subjektiivisuudellesi kaikkine määrittelemättä jääneine "kohtuullisuus" ja "turha tarve" -käsitteineen.

Taisto Merilä

”Bloggajan kuvassa näkyvä tiilirakennus ei ole "aito tarve". Eikä silmälasit. Eikä nettiyhteystietokone, jolla blogisi kirjoitit. Vähemmälläkin säilyy hengissä. Vaikutat sokealta omalle subjektiivisuudellesi kaikkine määrittelemättä jääneine "kohtuullisuus" ja "turha tarve" -käsitteineen.”

Kuka lienee tuonkin tiilirakennuksen omistaa – kenties bloggaaja tai sitten joku muu – se ei kuvasta selviä. Oli miten oli, niin esim. asunto, katto pään päällä, kuuluu aikalailla perustarpeisiin – ainakin näillä leveysasteilla.

Silmälasit? Hhhmm. Hyvinkin välttämättömät kapistukset, jos on riittävän likinäköinen – ihan perustarvehuttua kyetäkseen toimimaan maailmassa.

Onko blogi sitten kirjoitettu bloggaajan omalla tietokoneella, tai kenties kirjastossa? Ei tietoa, mutta aika suurella todennäköisyydellä blogin kirjoittamiseen on käytetty tietokonetta, ja sen jakoon laittaminen on vaatinut nettiyhteyttä. Ei tämä tietotekniikkakaan silti kovin elitististä enää ole, ainakaan länsimaisessa kulttuurissa, vaan kuuluu sekin aikalailla perusosastoon - semminkin, kun peruspalvelutkin ovat jo hyvin pitkälti siirtyneet nettiin.

Näsäviisas skeptisyys ja epäolennaisuuksista saivarteleminen taitavat olla enemmän luxusta.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Ahneutta ei esiinny pelkästään noissa paljon mollatuissa riistokapitalisteissa vaan se on ihmisluonteen piirre tulo- ja yhteiskuntaluokasta riippumatta. Toisilla sellainen piirre on hallitseva ja se näkyy mm 'saavutetuista eduista' kiinni pitämisenä.

Toinen yhtä yleinen piirre, ja varsinkin meissä suomalaisissa on kateus. Aina halutaan jotain joltain muulta pois; ikäänkuin omaa oloa se parantaisi.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Kapitalismi on hyvinvointiyhteiskuntaa pystyssä pitävä voima. Osa sosialisteista tuntuu elävän haavemaailmassa missä on olemassa aito, ei vertauskuvallinen, runsaudensarvi jolla on voima puhaltaa kaikille ilmaista hyvää loputtomasti ilman että kukaan tekee mitään.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Globaalitalous on kapitalismia..ja joku juuri kirjoitti ettei hyvinvointiyhteiskunta ole yhteensovitettavissa globalismin kanssa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Kapitalismi tarvitsee ruuakseen pahoinvointivaltiota jossa kuolleita makaa kaduilla, nälkä pakottaa ihmiset tekemään töitä vaikka ilmaisiksi ja slummeja ei lämmitetä talvisin. Kapitalismi haluaa myös ruuan, veden ja terveyden erioikeuksisksi ja määritellä keille nämä oikeudet kuuluvat. Fasismissa esim haettiin lisää tehoja ja tuottoa murhaamalla Juutalaisia.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Ite oon tyytyväinen jos laskut pysyy ajantasalla , pysyy sapuskassa, silloin tällöin löytyy kaljaa kaapista ja nettiyhteys pclle. Auton olisi hyvä toimia, mutta ei sen uusi tarvitse olla.

Käyttäjän markkupatynen kuva
Markku Patynen

Hyvä kirjoitus! Markkinataloudessa ja vastuullisessa kapitalismissa ei sinänsä ole mitään pahaa, päinvastoin. Mutta nykyisin vallalla enempi oleva riistokapitalismi, joka ei laske eikä välitä uhreista, ei ainakaan minun kannatustani saa. Eipä se toki sitä kaipaakaan :-(. Jotenkin tämän päivän meno alkaa muistuttaa yhä enemmän ja enemmän monopoli-peliä, jossa loppujen lopussa on vain yksi voittaja. Jotenkin minun on vaikeaa ajatella, että maailmassa on niin paljon sen kannattajia. Mietityttää, kuinka pitkään ja pitkälle moinen kehitys jatkuu - loppuun saakkako vai ?

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Veikkaan ettei ulisevat koirat ala puremaan kaikilla lyöjää niin silloin viimeistään joku vahingossa menettää otteensa ja aletaan painelemaan niitä kuuluisia asevaltion ydinnappeja, sillä pitäähän kilpailija saada pois tieltä hinnalla millä hyvänsä.

Toimituksen poiminnat